Syyskuulumisia
Syyskuussa olemme vielä saaneet nauttia ulkoilusta aurinkoisina päivinä. Lisäksi palvelukodissa ovat vierailleet halibernit ja viriketoiminnassa on tehty syysaskarteluja. Ulkoilua Palvelukoti Kokkilan sisäpihalla ja Rauman keskustassa. Halibernit Nella ja Milla vierailivat Palvelukoti Kokkilassa 24.9.25. Asukkaat ovat maalanneet hoitajien kanssa syksyisiä kuvia ja askarrelleet syyskoristeita.
Elokuu 2025
Elokuun terveiset Palvelukoti Kokkilasta! Asukkailla on ollut elokuussa viriketoiminnassa muun muassa koiravierailu, kun Bamse-koira oli asukkaiden paijattavana. Monen asukkaan suosikkipeli on bingo ja sitä järjestetään palvelukodissa usein. Viriketoiminnassa on myös ollut kauneudenhoitoa, jolloin on esimerkiksi kiharrettu hiuksia laittamalla papiljotit. Lisäksi asukkaat ovat maalanneet piirustuksia ja kiviä. 27.8.25 vietettiin kesäkauden päätöstä/venetsialaisia. Esiintyjänä pihajuhlassa oli […]
Kesäpäivät
Heinä-elokuussa olemme edelleen nauttineet lämpimistä ja aurinkoisista päivistä. Viriketoimintaa on järjestetty sisätiloissa ja ulkona sään salliessa. Asukkaiden kanssa on käyty torilla ja herkuteltu jäätelöllä. Seurakunnan kesähartaudessa 28.7. laulettiin kevät- ja kesälauluja. Asukkaiden kanssa on muisteltu asioita käyttämällä muistelukortteja. Niissä mietittiin muun muassa sitä, että oletko koskaan tehnyt tuohisormusta, leikannut matonkuteita tai juonut vastalypsettyä maitoa. […]
Kesäjuhlat
Heinäkuussa olemme saaneet nauttia aurinkoisista ja lämpimistä ilmoista. 15.7.25 järjestimme kesäjuhlat, koska silloin oli kulunut 70 vuotta siitä, kun Kokkilaan tuli ensimmäinen asukas. Kesäjuhlissa tarjottiin kakkukahvit asukkaille, omaisille ja muille vieraille sekä henkilökunnalle. Mansikkakakku maistui kaikille ja Johanna Kaarto/ Musiikkikoulu Kaarto soitti ja lauloi juhlatilaisuuden aikana. Kesäjuhlassa oli mahdollisuus myös tutustua ja lukea 80-90-luvulla asukkaiden […]
Kesäkuun kuulumisia
Kesäkuussa olemme nauttineet ulkoilusta sään salliessa. Lisäksi on pidetty erilaista viriketoimintaa sisätiloissa. 5.6.25 vietimme kesäkauden avausta grillijuhlien ja pihakonsertin merkeissä. Kesäkauden avauksessa 5.6.25 esiintyi Seppo Kinnunen. Palvelukodin sisäpiha on esteetön ja vehreä piha sekä kesäkukkaset ilahduttavat Kokkilan väkeä. Pihalla on kiva oleskella ja puhallella vaikkapa saippuakuplia! Juhannustunnelmaan päästiin pihakonsertin myötä, kun Johanna […]
Toukokuun kuulumisia
Toukokuun kuulumisia! Odottelemme edelleen sään lämpenemistä ja aurinkoista kesää. Säiden salliessa ulkoilemme asukkaiden kanssa pienissä ryhmissä. Piristystä päiviin tuovat koiravieraat ja päivittäin vaihtuva virikeohjelmamme. Asukkaiden kanssa ulkoillaan palvelukodin pihalla ja lähiympäristössä. Tässä käytiin katsomassa sirkushevosta, mikä sijaitsee Tekkalan puistossa Vanhassa Raumassa. Asukkaat saavat halutessaan silitellä koiravieraita. Tässä vierailulla Uuno-koira.
Kevätkuulumisia
Palvelukodissa on tällä viikolla juhlistettu tulevaa äitienpäivää 11.5.25. Meillä oli äitienpäiväkonsertti 8.5.25, missä esiintyjänä oli Johanna Kaarto / Musiikkikoulu Kaarto. Lisäksi asukkaat saivat rapsutella Väinö-koiraa kaverikoiravierailun aikana. Sunnuntaina 11.5.25 juhlitaan äitejä kakkukahvien merkeissä. Hyvää äitienpäivää!
Kevät
Kevätkuulumisia Palvelukoti Kokkilasta! Tiistaina 15.4 asukkaille esiintyi ”Nuotittomat”-lauluryhmä. Lisäksi seurakunnan ehtoollishartaudessa 14.4. asukkaille esiintyi lapsikuoro kanttorin johdolla. Viriketoiminnassa ohjelmassa on ollut pääsiäisruohon istutusta ja pääsiäisaskartelua. Asukkaat ovatkin tehneet hienoja koristeita. ”Siskot ja Simot” ja SPR:n vapaaehtoisryhmät veivät asukkaita hoitajien avustamana ulkoilemaan ja osallistumaan Rauma-päivän torijuhlaan 16.4.25. Ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Hyvää […]
Maaliskuun kuulumisia
Maaliskuussa palvelukodissa on muun muassa järjestetty konsertteja, askarreltu ja saatu koiravieraita. Johanna Kaarto/muusiikkikoulu Kaarto kävi esiintymässä asukkaille ja teemana oli ystävyyteen liittyvät laulut. Lisäksi Sari ja Antti Saarinen kävivät esiintymässä asukkaille kevätkonsertin merkeissä 20.3.25. Asukkaat ovat ihastuneet palvelukodin koiravieraisiin ja Bamse-koira kävi Kokkilassa asukkaiden ja hoitajien paijattavana. Teemme yhteistyötä myös oppilaitosten ja opiskelijoiden […]
Tammikuun kuulumisia
Tammikuussa viriketoiminnassa on ollut muun muassa bingoa. Sitä oli vetämässä SPR:n ystävät yhteistyössä palvelukodin hoitajien kanssa. Asukkaille on tärkeää saada myös pientä makeaa bingopalkinnoksi. Lisäksi asukkaat ovat kuvanneet omaa mielen maisemaansa maalaamalla hienoja tauluja.

